Hamppu on yksi maailman monipuolisimmista ja rikkaimmista tuntemistamme viljelykasveista. Sen hyödyt perustuvat sen nopeaan kasvuaikaan, vähäiseen lannoituksen tarpeeseen, sekä ennen kaikkea sen jalostusmahdollisuuksiin esim. elintarvike-, lääke-, rakennus-, petrokemian- ja vaateteollisuuden raaka-aineena.
Hampunsiemen on erittäin ravintorikas raaka-aine, sisältäen noin 30% proteiinia, jopa 40% rasvaa, josta omega-3 rasvahappoja 7%, omega-6 rasvahappoja 21%, sekä omega-9 rasvahappoja 9%. Lisäksi hampunsiemen sisältää kaikki 20 aminohappoa.
Hampusta voidaan valmistaa aina vaatteista betoniin ja biopolttoaineista tofuun ja lähestulkoon kaikkea siltä väliltä. Miksi hamppua ei sitten kovinkaan yleisesti käytetä teollisuuden raaka-aineena vaikka sen hyödyt ovat kiistatta todistetut? Hampun viljely on valitettavasti joutunut myös Suomen niin kuin monien muidenkin EU maiden huumepolitiikan uhriksi. Aikoinaan Yhdysvallat kielsi huumehampun viljelyn ja siinä sivussa myös kuitu- ja öljyhamppuviljelmät. Ja vaikka teollisuushamppulajikkeiden viljely on nykyisin täysin laillista toimintaa, on esimerkiksi viljelytukien saaminen hampulle erittäin vaikeaa. Lisäksi tämän vihreän kullan hyötykäytön edistymistä vaikeutetaan monilta tahoilta erilaisilla byrokratioilla.