Suomalainen perheyritys Oy Soya Ab perustettiin Henrik Nybergin toimesta vuonna 1989. Samoihin aikoihin hyvästä ruoasta ja sen terveysvaikutuksista kiinnostuneet veljekset Stig ja Sven Vesterlund alkoivat valmistaa luonnonmukaisia elintarvikkeita pienessä mittakaavassa, itse kehittämillä laitteillaan. Yhdeksänkymmentäluvun alussa Henrikin visio ja veljesten innovatiivisuus yhdistyivät, kun Stig ja Sven ostivat osuudet Soya Oy:stä ja Stig palkattiin johtamaan yrityksen toimintaa.
Alkuaikoina tuotantolaitteet ostettiin Japanista ja modifioitiin itse vastaamaan tuotannon tarpeita. Pian tarpeet kuitenkin kasvoivat ja aloimme luoda tofun valmistukseen optimaalisempia laitteita ja menetelmiä yhdessä suomalaisten metalli- ja teknologia-alan yritysten kanssa. Vielä tänäkin päivänä prosessia ja sen vaatimaa tekniikkaa kehitetään jatkuvasti ja määrätietoisesti vastaamaan yhä vaativammaksi kasvavia tarpeita. Omintakeinen tuotantoprosessi ja nykyaikaiset tuotantolaitteet takaavat kansainvälisestikin harvinaisen korkealuokkaisen Tofu-tuotteen.
Alusta asti yrityksemme toiminta on pohjautunut luonnonmukaiseen, mahdollisimman vähän prosessoituun tuotteeseen pyrkivään ideologiaan sekä tinkimättömään tarkkuuteen turvallisen, laadukkaan ja puhtaan elintarvikkeen aikaansaamiseksi. Soyan omat eettisyys-, ekologisuus- ja laatuvaatimukset ovat muodostaneet yritykselle vankan pohjan jo aikoina kun kotimaisesta luomu sertifikaatista, tai reilusta kaupasta ei oltu vielä kuultukaan. Uskomme yhä edelleen, että eettinen toiminta ei välttämättä kumpua sertifikaateista, tai muistakaan ulkoisista asioista, vaan ihmisen vilpittömästä halusta tehdä asiat hyvin ja oikeudenmukaisesti. Siksi pyrimme myös luomaan kaikki kontaktimme ja verkostomme sellaisten ihmisten ja organisaatioiden kesken, jotka jakavat nämä arvot.
Jatkuva kehitys on Soya Oy:n toiminnan perusta. Toimintastrategiamme pohjautuu laadun osaamiseen ja kehittämiseen. Tuottamamme laadun kautta avaamme myös mahdollisuuden kehittää tuotantoamme sekä kokonaisvaltaista toimintaamme vakaalta perustalta käsin. Tulevaisuuden suunnitelmissamme on valmistaa tofua myös kotimaisista raaka-aineista. Soijan kysyntä tuskin laskee, mutta haluamme kuitenkin varmistaa raaka-aineen saannin kaikissa tilanteissa, sekä pyrimme periaatteemme mukaisesti ekologisesti entistä kestävämpiin ratkaisuihin. Lähituotanto on mielestämme tulevaisuuden tapa tuottaa elintarvikkeita ja siksi tulevaisuuden näkymissämme onkin tuottaa lähipelloillamme kaikki lähitofun valmistukseen tarvitsemamme raaka-aineet. Tuotekehittelymme kautta olemme löytäneet muita tofun valmistukseen sopivia raaka-aineita soijan rinnalle ja aikomuksenamme on alkaa tuottamaan lähituotettua tofua asteittain jo lähivuosina. Haluamme lähitofun myötä olla myös riippumattomia ruoan maailmanmarkkinoista, sekä tukea kotimaista luomutuotantoa.
Merkittävä osa yrityksemme toimintaa ovat eettinen ja ympäristöllinen vastuu, jotka pyrimme ulottamaan kokonaisvaltaisesti yrityksemme kaikkeen toimintaan. Haluamme olla edelläkävijöitä ja asettaa toimintamme tarkasteltavaksi ympäristön ja ihmisen yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tofun maailmanperintö on meille kunnia-asia ja haluamme erottua pelkästään markkinatalouden ehdoin toimivista epäinhimillisistä koneistoista.