- 1 pkt maustamatonta Tofua
Tofun marinadi:
- 1 sitruunan mehu
- 1 limen mehu
- 2 rkl omenaviinietikkaa
- 2 rkl hunajaa
- mustapippuria
- suolaa
Risotto:
- 3 dl risotto riisiä = arborio esim ”de cecco”
- n. 8 dl kuumaa vettä tai kasvislientä
- 1 iso sipuli
- 1 sitruunan mehu
- ½ sitruunan raastettu kuori
- mustapippuria
- 2 rkl öljyä
- 50 g voita
- suolaa tarvittaessa (riippuu käytätkö suolaista kasvislientä)
- 2 dl parmesan tai pecorino raastetta
- yhteensä 1 dl mintun ja sitruunamelissan lehtiä
Kuutioi Tofu. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää joukkoon Tofu. Anna marinoitua vähintään muutama tunti, mielellään yön yli. Pilko sipuli pieneksi. Laita kattilaan voi ja öljy ja kun voi on sulanut lisää siihen sipulisilppu ja sekoita noin minuutin verran. Lisää kattilaan riisi ja anna riisin kuullottua muutaman minuutin, siitä tulee läpikuultavan näköistä. Sekoittaa koko ajan. Lisää sitruunan raastettu kuori ja puolet sitruunamehusta.
Lisää vettä tai kasvislientä kattilaan koko ajan sekoittaen. Älä laita kaikkea nestettä kerralla vaan lisäile sitä pikkuhiljaa. Sekoita koko ajan että riisistä irtoaa tärkkelystä ja siitä tulee risottomaista. Keitä ja sekoittele noin 15-20 minuuttia, lisää lopuksi vielä sitruunamehua ja marinadista siivilöidyt Tofut. Viimeistele lisäämällä varovasti juustoraaste ja pilkotut yrtit.